MEISTÄ

Ab Kasnäsudden Oy
Turun saariston sydämessä, Kemiönsaaren eteläisimmässä kärjessä sijaitseva Ab Kasnäsudden Oy on vuonna 1995 perustettu, Ab Salmonfarm Oy:n tytäryhtiö.
Koko konsernia pyörittää Liljeqvistin perhe pitkäjänteisesti jo toisessa sukupolvessa. Wilhelm Liljeqvist toimii toimitusjohtajana ja ravintolasta vastaa Henrika Enestam, Wilhelmin sisko. Hotellista ja kylpylästä vastaa Wilhelmin puoliso, Tanja Liljeqvist.
Perheyritykseen kuuluu hotelli, lähiaikoina valmistunut ravintola, kylpylä, kokouspalvelut, vierasvenesatama, Caravan-alue sekä K-kauppa kalatiskeineen, kahvila ja leipomo.
Liljeqvistin perhe aloitti kalankasvatuksen 80-luvulla Hiittisten saaristossa ja vuonna 1989 Jörgen Liljeqvist perheineen osti kalanjalostustehtaan ja nimesi yrityksen Ab Salmonfarm Oy:ksi.
Vuonna 1995 perhe laajensi yritystä ostamalla konkurssipesän, johon silloin kuului kahvila, pieni vierasvenesatama sekä kyläkauppa.
Toiminta sekä tuotanto, elintarvike- että matkailuliiketoiminoissa on laajentunut vuosien mittaan. Merkittävimmät investoinnit ovat olleet Kasnäsin hotelli- ja kylpylähankkeet vuosina 2000 ja 2005, sekä kalajauhotehtaan rakentaminen vuonna 2015.
Salmonfarm työllistää ympärivuotisesti 56-henkilöä ja yritys kasvattaa ja jalostaa tänä päivänä kirjolohta sekä siikaa. Tämän lisäksi yritys jalostaa kuhaa, ahventa, silakkaa sekä nieriää. Myös mädistä on tullut tärkeä tuote.
Kasnäsudden työllistää 25-henkilöä ja kiireisimpinä sesonkeina koko konsernissa työskentelee jopa 125 henkilöä.
Ympäristöasiat sekä vastuullinen matkailu on koko yrityksen peruskivi. Kasnäsudden on vastaanottanut Joutsenmerkin sekä STF – Sustainable Travel Finland, kestävän kehityksen ympäristömerkin. Joutsenmerkityt tuotteet ja ympäristön huomioivat toimintatavat näkyvät jokapäiväisessä tavassa toimia.
Työ Kasnäsissa on koko perheelle elämäntapa ja päämääränä on kehittää palvelukonseptia vastuullisesti ja laadukkaasti niin, että asiakkaille voidaan tarjota ihania kokemuksia uniikissa ympäristössä, sekä jälkipolville vastuullisesti kehitetty yritys.
Tervetuloa Kasnäsiin, saariston sydämeen❤️

We Speak Gay
Matkamme sateenkaariystävälliseksi kohteeksi on juuri alkanut ja olemme osaltamme sitoutuneita edistämään sateenkaari-inklusiivisuutta alueellamme.
Luonnonläheisyys, meri ja vieraanvaraisuus kutsuu viihtymään. Kasnäsissa voit olla oma itsesi ja tuntea olosi kotoisaksi.
Tervetuloa ihastelemaan saariston kaunista luontoa ja ilman raikkautta!